Käy ilmi, että EU:n vientikielto koski ensin ainoastaan kumipyörillä varustettuja työkoneita. Telaketjuilla varustettuja työkoneita on saanut vapaasti viedä Venäjälle.
Telaketjuilla varustettujen työkoneiden vienti kiellettiin vasta EU:n kymmenessä pakotepaketissa helmikuussa 2023, siis vasta vuosi Venäjän hyökkäyksen jälkeen.
Yhteensä Venäjälle vietiin tullitilastojen mukaan suomalaissatamien kautta 270 uutta työkonetta helmikuun 2022 ja helmikuun 2023 välillä.
Noiden vienti kiellettiin vasta viime vuoden helmikuussa, eikä Svenska Yle näytä väittävän että vienti olisi jatkunut sen jälkeen. Vois ihmetellä miksi EU ei laittanut telaketjutyökoneita vientikieltoon, kun ne on varmasti sotatouhuissa hajonneilla teillä parempi vaihtoehto.
Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan amerikkalainen Caterpillar otti vahvasti kantaa sotaa vastaan ja sulki tehtaansa Venäjällä. Caterpillar pystyi kuitenkin senkin jälkeen jatkamaan kaivinkoneiden ja puskutraktoreiden vientiä Venäjälle jälleenmyyjiensä avulla.
No oho, vaikka ne ei varmaan mitään lakeja rikkonu, noi 270 Venäjälle vietyä konetta on vamasti ihan laadukas mainehaitta.
Vastuuta teoista ei yleensä voi siirtää pois tekijältä. Teollisuusliitto on vastuussa omista teoistaan ja hallitus omistaan. Hallituspuolueiden vastuu on poliittinen, eli niiden teot ja tekemättäjättämiset näkyy kannatuksessa. Niin kauan kun Teollisuusliiton toimet on laillisia, niille tuskin tulee mitään seuraamusta tästä. Eli periaatteessa olet oikeassa et hallitus kantaa riskin ja AY-liike vaan pissaa lattialle.