Artikkeli olis kaivannu enemmän kontekstia. Noita sotilaita on varmasti kymmeniä tuhansia koko ajan sopimusmaissa ja on ollut aikojen saatossa varmaan satoja tuhansia. Onko sotilaiden lukumäärään nähden isäntämaissa tehty erityisen paljon rikoksia tai onko rikosoikeudellisen toimivallan siirtoa väärinkäytetty. Vois olettaa et artikkelin valinnoista huolimatta rikosten jakautuminen on tyypillinen, eli siellä on liikennerikkomuksia, häiriöntiä, tappeluita, ja sellasia useimmiten. Millaisia määriä niitä on ollu?
Esimerkkitapauksissa kiinnittyy huomio siihen et ne on kuus tapausta melkein kolmenkymmenen vuoden ajalta. Onko ne ainoat merkittävimmät tapaukset, vai ainoat jotka sopii artikkelin aiheeseen, mut loput on vaikka annettu isäntämaan hoidettavaksi tai muuten hoidettu puutteetta?
Onhan se mielenkiintoista ajatella et maassa on porukkaa, jota meidän rikosoikeudellinen vastuu ei samalla tavalla koske kuin meitä muita. Vois olettaa et Yhdysvallat halunnu tehdä sellaiset sopimukset perustellusta syystä.
Epäilemättä, jos rikoksia tapahtuu, saadaan lukea niistä mediassa ja varmaan ne päätyy poliisin tilastoihinkin, kun siihen riittää että rikoksesta ilmoitetaan. Voi olla että niiden määrää ja laatua on hyvä seurata, ni sit voi verrata sitä sopimuksen tuomaan maanpuolustuksen hyötyyn.