Suomi

2264 readers
3 users here now

Suomalainen yhteisö suomalaisille ja kieltä hyvin osaaville.

The Finnish community for natives and proficient users of the language.


English-language discussions and news relating to Finland and the Finnish culture --> !finland@sopuli.xyz

Paikkakuntien yhteisöt / City communities:

Muita suomenkielisiä yhteisöjä / Other Finnish communities :

founded 4 years ago
MODERATORS
476
 
 

Veroa ei voinut säätää yhtiöille takautuvasti vuodelle 2022, joten sitä päätettiin kerätä vuoden 2023 tulosten mahdollisista ylituotoista. Sähkön hinnat lähtivät kuitenkin nopeaan laskuun heti joulun jälkeen.

Lauhan talven ansiosta sähkö oli vuoden 2023 alkupuolellakin huomattavasti halvempaa kuin esimerkiksi kuluneena talvena. Sähkön hinnan painuessa kutistui myös mahdollinen verotulo.

Fortum ei odota maksavansa veroa ollenkaan, UPM miljoonan ja Helen 3,5 miljoonaa. Lopullinen tieto vuoden 2023 veroista saadaan syksyllä, mut näyttää siltä et siellä ei paljoa ole tulossa.

Myös sähkölaskun maksamiseen tarkoitetut tuet näyttää jääneen pieniksi, mut sähkövähennyksen hintalappu paljastuu myös vasta myöhemmin. ALV-alen hinta-arvio oli hallituksen esityksen mukaan 290 miljoonaa euroa, mut en löytäny tähän hätään mainintaa et toteutuko se.

Tämän vuoden tammikuun loppuun mennessä Kela oli maksanut tukea vain 620 000 euroa. Hakuaika päättyi viime vuoden lopussa.

Valtio tuki kuluttajia myös verotuksessa tehtävällä sähkövähennyksellä sekä sähköstä maksettavan arvonlisäveron väliaikaisella alennuksella. Sähkövähennyksen lopullinen kustannus selvinnee, kun tiedot viime vuoden verotuksesta valmistuvat.

Kun sähkön hinta jäi korkeaksi suhteellisen lyhyeksi aikaa tuista päättämisen jälkeen, tuet ei ehtiny vaikuttaa paljoa. Vois olettaa et näin on myös tulevaisuudessa, koska sähkön hinta vaihtelee jos ei ole kiinteähintaista sopimusta. Joskus tulee kalliimpia päiviä, viikkoja, kuukausia ja lopun aikaa sähkö on normaalihintaista tai halpaa.

Ongelma on jos joko sähköyhtiö on myynyt kalliin sopimuksen tai jos ei voi vaikuttaa sähkön kulutukseen. Kalliita sopimuksia on arvioitu olevan 200 000 kuluttajalla. Ja tyypillisesti sähkölämmittäjä ei voi vaikuttaa kulutukseensa kovin paljoa vaan sää määrää sen. Sähkölämmitteisiä omakoti- ja paritaloja on noin puoli miljoonaa.

477
 
 

Haluaisin kovasti tietää, minkälaista palkkaa on tarjolla.

478
479
 
 

– Painotamme aina, että pitkän kantaman ohjukset eivät ratkaise sotaa, Pistorius sanoi.

Luonnollisesti Pistorius ei kerro mikä sitten ratkaisee.

Saksan liitokansleri Olaf Scholz on korostanut, että Saksasta ei saa missään tilanteessa tulla sodan osapuoli.

Saksa on muun muassa jo lähettänyt Gepardeja, Leopardeja, antanut muille maille luvan lähettää Leopardejaan Ukrainaan, joten Saksa on jo sodan osapuoli, tukea antava osapuoli. Taas nähdään sama venkoilu kuin Leopardien kanssa 🙄

480
 
 

Ruotsin hallitus tiedotti, että pääministeri Ulf Kristersson ja ulkoministeri Tobias Billström matkustavat tänään keskiviikkona Washingtoniin. Hallitus ei ole kertonut matkan tarkkaa syytä.

Ruotsalaismedioiden mukaan kyse on siitä, että Ruotsista tulee virallisesti Naton jäsen jo loppuviikosta. Tämä tapahtuu, kun kaikki jäsenmaat ovat virallisesti hyväksyneet Ruotsin jäsenyyden ja sen asiakirjat talletetaan Washingtoniin

No jos nyt sit onnistuis. Jos onnistuu, jäsenseremonia on mahdollisesti maanantaina Naton päämajassa Brysselissä.

e. Homma näyttäis etenevän:

Valkoinen talo: Ruotsista tulee tänään Naton 32. jäsenmaa

e2. Ruotsi on nyt virallisesti Naton jäsen

Nonni

481
 
 

Arvostelu: Normalin 7€ "Man Up" partahöylä

+ halpa kuin mikä
+ ulkonäkö jossain määrin muokattavissa
+ toimii

- vaatii sääätämistä
- kahvasta halpa fiilis ja sisältää muovia

* "closed edge", 2-osainen terämekanismi
* erittäin pääpainava
* pitkävartinen, 10,6 cm varsi

Osui tässä männä päivänä silmääni Normal:ista partahöylä 7€:n hinnalla. Koska sähköajuri vetelee viimeisiään ja kasettihöylien muoviroska ja hinta ketuttaa, päädyin sitten nappaamaan mukaan. Mainittakoon että minulla ei ole aikaisempaa kokemusta partahöylistä, ja vaikka naamaan jokunen haituva valitettavasti kasvaakin, testaus on tehty pääasiassa säärillä ja kainaloilla.

Käytin nesteenä ihan vain vettä ja käsisaippuaa. Ensimmäisen yrityksen jälkeen sain naamaan pari nirhaumaa, toisella yrittämällä vain yhden pienen. Sääreen sain vanhan näppylän kohdalle yhden. Kainalot yllättäen menivät molemmilla yrityksillä mallikkaasti, vaikka siellä arpiepätasaisuutta onkin, ja tulos on ensipäivän kuin epiloinnin jäljiltä mutta huomattavasti miellyttävämmin (ja sitä kautta nopeammin) saavutettu. Kasvaa tietysti nopeammin. Kaiken kaikkiaan ajotulos on myös vasta-alkajalta siisti, ja vaati vähemmän "höyläämistä" kuin halpis-kasettihöylät. 2 viikon seurannassa ei tulehduksia.

Puhdistusta varten uudelleen avattaessa ilmeni tämän höylän suurin vika: Kahvan muovikappale ei ole kunnolla kiinni, vaan lähtee helposti pyörimään, mikä tekee pääosan irroittamisesta hankalaa tai suoraan vaarallista. Kahvaosan saa kuitenkin voimakkaasti kiertäen auki, ja esim. 2-komponenttiepoksi molempiin päihin tikulla levittäen minkä jälkeen tiivis kokoaminen auttaa asiaan. Tässä yhteydessä tietenkin voisi myös maalata muoviosan, tulostaa erilaisen, tms. En jaksanut, mutta jos olisin hankkinut tietäen että säätämiseen joutuu, varmaankin olisin väsännyt jkl yksisarvisoksennuskahvan ihan vain koska.

Kaiken kaikkiaan suosittelen partahöylistä kiinnostuneille joilla on rajallinen budjetti mutta jotka ovat valmiita vähän säätämään, eikä lähellä ole myyjää jolta saisi ylijäämälaitteen sopivaan hintaan. Eri mieltä saa olla.

482
483
 
 

Alkuperäisessä merkityksessään jargon on jonkin ammattiryhmän sisäistä asiantuntijapuhetta. Siinä tehtävässä sillä on Laura Niemen mukaan yhä paikkansa.

Haitallista puhetavasta tulee siinä vaiheessa, kun kuulija ei ymmärrä.

– Joku voi ihan vilpittömästi ajatella, että nyt keksin hyvän termin, että rajapinta onkin yhdyspinta ja se tarkoittaa eri asiaa. Jyrätään se sitten läpi organisaatiossa. Ei välttämättä tulla ajatelleeksi, että ihmiset, jotka vaikka nyt työskentelevät siellä yhdyspinnoilla, eivät kehitä työtään kielen avulla. Heillehän se aiheuttaa tunnereaktion, joka ei ainakaan lisää motivaatiota.

Onkohan päässy käymään niin et kun työelämä on tehostunu vuodesta toiseen, jotkut on jääny ilman mielekästä tekemistä ja ne on alkanu keksimään näitä termejä aikansa kuluksi. Vai onkohan se ihan oikeasti joidenkin duunia keksiä näitä.

484
 
 

Kajaanin Vuolijoelle suunnitellaan uutta ampumakeskusta, jossa olisi yksi Pohjoismaiden pisimmistä, jos ei pisin, siviilien käyttöön tarkoitettu ampumarata.

Useiden kivääri- ja haulikkoratojen sekä ampumahiihtoradan lisäksi keskuksen koukku olisi peräti 2 000 metriä eli kaksi kilometriä pitkä kiväärirata.

Yle näköjään vähän peruuttelee otsikkonsa väitettä pisimmästä, mut olis se yleisen kokemuksen perusteella ainakin pisimpiä. Kun radat yleensä on max. 300m ja harvoin tulee vaikka edes 500m vastaan.

Kaksi kilometriä on aika pitkä pätkä luodillekin mennä, varsinkin jos sen pitää vielä osua toisessa päässä. Hornadyn ballistinen laskuri kertoo et 300m:iin kohdistettu .338 Lapua Magnum on 2km:n päässä 60 metriä tähtäyslinjan alapuolella. (BC: 0.768, 300gr, 869m/s, muut oletuksia). Noilla numeroilla luoti myös hidastuu ennen maalia alle äänennopeuden, joka voi olla myös oma hankaluutensa. Federalin laskuri laitto luodin 69m tähtäyslinjan alle, mut emmä jaksanu tarkistaa et kaikki oletusasetukset on samat.

Toinen on sit et onkohan radalle sopivaa lajia olemassa, pisin mistä mä oon kuullu on yksi maili. Ehkä ne pyöristi sen 2000m:iin. Toisaalta, jos laji puuttuu ja ne saa radan kuntoon, kyl joku sit sille lajin säännöt kirjoittaa.

485
486
 
 

Turvallisuuspolitiikan tutkija Mikko Räkköläinen ei kauaa aikaile vastatessaan kysymykseemme.

– Ei yksin drooneilla sotia voiteta. Kyllä hävittäjiä tarvitaan edelleen. Niillä on sodankäynnissä omat tehtävänsä, joita drooneilla ei voida tehdä.

Olisiko ainakin osa hävittäjistä pitänyt korvata drooneilla?

Tampereen yliopistossa työskentelevä Räkköläinen vastaa kieltävästi. Hänen mukaansa hävittäjien määrä ei suoraan kerro kaluston tehoa taistelussa. Operaatioissa koneet muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden, ja mikäli hävittäjiä ei ole riittävästi, niiden taktinen ja strateginen joustavuus sekä iskukyky eivät ole ihanteelliset. Suomen hävittäjähankinnassa on tarkkaan huomioitu, miten koneita aiotaan käyttää, Räkköläinen sanoo.

[...]

[Prikaattikenraali Jyri Raitasalo Maanpuolustuskorkeakoulusta] uskoo, että nykyisillä tiedoilla tehtäisiin aivan samanlainen hävittäjähankinta kuin muutama vuosi sitten. Tämän puolesta puhuu muun muassa se, että Suomi on nyt sotilasliiton jäsen ja F-35 hävittäjästä on tulossa Naton jäsenmaiden tärkein konetyyppi.

– Nyt kun ollaan Natossa, hävittäjät ovat kelpo työkalu oman osamme tekemiseen sotilasliiton eteen: esimerkiksi Baltian ilmavalvonnan tukeminen on Suomelle poliittisesti ja sotilaallisesti järkevä tehtävä. Tämänkaltaista puuhaa voidaan tehdä vain hävittäjillä.

[...]

Nähtäväksi jää, pystyvätkö Ukrainalle pian toimitettavat F-16-hävittäjät muuttamaan tilannetta rintamalla. Useat länsimaat ovat luvanneet antaa Ukrainalle yhteensä noin 60 amerikkalaisvalmisteista F-16-hävittäjää. Niiden on määrä piakkoin aloittaa toimintansa.

Turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden mukaan kaikkia Ukrainan sodan kokemuksia ja oppeja ei voida suoraan siirtää Suomeen. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Suomen ilmasto-olosuhteet poikkeavat radikaalisti Ukrainasta.


HX-hankkeen alla oli paljon puhetta, etenkin näin nojatuolikenraalien osalta, että hävittäjät eivät olisi enää hyvä investointi Suomelle puolustuskyvyn osalta, sillä lennokit ovat kehittyneet huimaa vauhtia viime vuosikymmeninä, ja etenkin kun sota Ukrainassa eskaloitui, monet näkivät, että lennokit olisivat ihan suoraan kykeneviä korvaamaan hävittäjät. Kuitenkin Ukraina on saanut niin paljon aikaan pelkillä lennokeilla, että mihin mekään mitään F-35'ia tarvitaan‽

spoilerHauskasti myös esimerkiksi aluevaaleissa muutama vuosi takaperin jotkut olivat sitä mieltä, että ns. "hävittäjämiljardit" pitäisi pistää palveluihin. Koska totta kai näistä asioista päätetään SOTE-alueilla.

Tietäjät tietää.

No, selvästi maanpuolustusasiantuntijat ovat aika vahvasti sitä mieltä, että hävittäjät ovat vieläkin relevantti osa maanpuolustusstrategiaa, ja kuten artikkelistakin selviää, niin F-35'et tulevat olemaan tärkeässä roolissa myös NATO-Suomen toiminnassa ja siinä, miten Suomi käytännössä tulee toimimaan NATO:n jäsenenä esimerkiksi Suomenlahdella ja Balttiassa.

On tosin todella hyvä, että Suomessa ostetaan myös lennokkeja Puolustusvoimain käyttöön, koska Ukrainasta tosiaan ollaan opittu niiden vahvuuksista, mutta on myös hyvä huomata etteivät hävittäjät ole lähdössä minnekkään taivailtamme.

487
 
 

Olkiluoto 3 -laitosyksikkö (OL3) irrotetaan sähköntuotannosta lauantaina 2. maaliskuuta huoltoseisokkia varten. Sen arvioidaan kestävän noin 37 vuorokautta.

Yhteensä erilaisia töitä on OL3:n huoltoon suunniteltu noin 1 900 pitäen sisällään noin 6 500 työvaihetta. Vertailun vuoksi esimerkiksi OL2:n vuosihuolto pitää sisällään noin 550 työtä, joissa on yhteensä 1200 työvaihetta.

OL3:n osalta vuosihuollon merkittävimmät työt ovat polttoaineen vaihdon lisäksi suojausjärjestelmän ennakkohuoltotyöt, automaatiojärjestelmiin tehtävät ohjelmistopäivitykset, suojarakennuksen eristysventtiilien tiiveyskokeet sekä paineistimen varoventtiilien huollot.

Olkiluoto 2:n (OL2) polttoaineenvaihtoseisokki alkaa 28. huhtikuuta ja kestää noin 11 vuorokautta. Viimeisenä laitosyksiköistä vuorossa on Olkiluoto 1 (OL1), jonka huoltoseisokki alkaa 12. toukokuuta ja kestää noin 16 vuorokautta. Kaikkien vuosihuoltojen pitäisi olla valmiita 28. toukokuuta.

488
 
 

Estlink 2 -nimisessä kaapelissa havaittiin vika 26. tammikuuta. Tuolloin arvioitiin, että yhteys olisi pois käytöstä muutaman viikon tai jopa muutaman kuukauden. Helmikuun puolivälissä vian korjaamisen sanottiin venyvän maaliskuun lopulle asti.

Nyt arvio on siis muuttunut merkittävästi, ja korjaus kestää noin puoli vuotta.

Yksi syy on vian hankala sijainti kaapelissa Itä-Viron Aserissa ranta-alueella.

Itse vioittunut kaapeli taas on erikoiskaapeli, jonka korjaaminen ei onnistu keneltäkään muulta kuin alkuperäiseltä kaapelin valmistajalta. Valmistaja on norjalainen Nexans-yhtiö. Aikataulu riippuu siis myös Nexansin resursseista ja niiden saatavuudesta.

Lopullinen vian juurisyy selviää vasta, kun kaapeli on katkaistu ja viety tarkastettavaksi.

Meidän OL3 on kuukauden vuosihuollossa, koko sen ajan kaapeli on varmaan ainakin pois käytöstä. Kaapelilla voidaan toimittaa sähköä Viroon ja tuoda sieltä, joten kaapelin vika yhtäaikaa pienentää kulutusta ja kasvattaa riskiä, koska yksi tuontireitti on poikki.

Toivottavasti ne julkaisee kaapelin rikkoontumisen syyn sit aikanaan, on mielenkiintoista et se meni niin poikki, tai just sellaisessa paikassa, et sen korjaamiseen voi mennä yli puoli vuotta.

489
 
 

Ylen liveseuranta pyörii vielä ties mihin asti, mutta kun kuvat on kivoja niin linkataan niistä uutinen. Kuten valansa vannonut presidenttikin totesi, niin vaalien suurin voittaja oli meikäläinen demokratia. Ja onhan noita juhallisuuksia ollut ihan hauska seurata tässä viikonloppua odotellessa, ei niitä kuitenkaan ihan joka päivä pääse näkemään.

Mitäs veikkaatte, mikä on Salen ohjelma kun sai oman pestinsä loppuun? Onko kotona ollut kaljat kylmässä, sauna lämpimänä ja pieruverkkarit valmiina että voi istahtaa sohvalle katsomaan illan tv-tarjontaa? Vai lähteekö Sale Tarjan kanssa viihteelle?

490
491
 
 

Ukrainalle on annettava valtuudet iskeä länsiasein myös Venäjän maaperälle, sanoo prikaatikenraali Andrus Merilo Ylen haastattelussa.

492
 
 

1840-luvulla luotiin pohja suomelle sivistyskielenä. Osa uudissanoista jäi elämään ja osa ei. Tämän jutun lopussa voit testata, onko sinulla sanat hallussa.

493
 
 

Helmikuussa 2023 Lintilän Whatsapp-viestisovelluksen tililtä oli lähetetty keskustan sisäiseen keskusteluryhmään silloiselle pääministeri Sanna Marinille (sd.) irvaileva meemikuva. Lintilä sanoi seuraavana päivänä epäilevänsä, että tili on kaapattu.

Muutama päivä myöhemmin Lintilä kuitenkin sanoi, ettei tiliä ollut kaapattu eduskunnan tietoturvaselvityksen mukaan. Sen sijaan hän uskoi, että viesti oli lähetetty rinnakkaiskäyttämällä hänen Whatsapp-tiliään.

Lintilä ei kertomansa mukaan ole itse lähettänyt viestiä.

494
5
#FINLANDIA 🇫🇮 #1euro (files.mastodon.social)
submitted 2 years ago* (last edited 2 years ago) by eurocollezione@mastodon.social to c/suomi@sopuli.xyz
495
 
 

Sain kuvanmukaisen sähköpostin. Ilmeisesti olen sit sen verran kantis et Reddit tarjoaa mahdollisuutta osallistua niiden osakkeiden ostamiseen, kun ne on listautumassa pörssiin. Mut se on rajattu vain Yhdysvalloissa asuville, joten en kelpaa.

Tuli jo ton uutisen yhteydessä mieleen et mitenköhän toi menee. Onkohan niiden osakkeiden ostaminen hyvä ajatus. Vois melkein arvata sitä touhua muutaman vuoden katselleena et siinä missä niillä on varmaan laajat varastot pörssiyhtiön kusipäisyyttä, niiltä voi puuttua menestyvän pörssiyhtiön tuote.

496
497
 
 

Meri-Porin piti siirtyä huoltovarmuuskäyttöön maaliskuussa, jonka aikana se olisi ollut pois päältä kunnes tulee kriisi tai häiriö. Samoin maaliskuun alussa Olkiluoto 3 menee vuosihuoltoon. Nyt ne päätti et Meri-Pori jääkin vielä kuukaudeksi tuotantoon. Sinänsä hyvä päätös, vaikka ilmat lämpenee, ei voi olla varma et tuotanto ja tuonti riittää jokaisena päivänä. Myös, vaikka Meri-Pori tuottaa ilmeisesti kallista sähköä, se on kuitenkin jo nähtyjä huippuhintoja halvempaa. Joten sen käytettävissä olemisen pitäisi pienentää huippuhintoja. Puhumattakaan siitä et jos huollon aikana tuleekin tarve tuottaa paljon sähköä, vaikka jonkin täysin yllättävän ankkuriepisodin seurauksena.

Erikoista on et OL3:n vuosihuolto on kun ilmat on vielä kylmiä. Vois olettaa et joku huhti-toukokuu tai vielä kesempänä olis parempi aika vetää meidän isoin töpseli seinästä. Voi tietenkin olla et käynnistysaika ja vuosihuolto menee niin käsikädessä et sille ei voi mitään. OL3 käynnistettiin maaliskuussa 2022 ja koekäyttöaika loppui seuraavan vuoden huhtikuussa.

498
 
 

Autoala tarkoittaa tässä Autotuojat ja -teollisuus ry:tä, jonka jäseninä on autojen maahantuontiyrityksiä ja kotimaisia auton valmistajia. Eli niitä kiinnostaa autojen maahantuojien, jälleenmyyjien ja valmistajien huolet. Ne on ehdottanu, kun oletus on et valtio kuitenkin menee lempparilypsylehmälleen, itselleen sopivien verojen korotusta.

Autoliitto on taas yksityisautoilijoiden palvelu-, etu- ja harrastusjärjestö, eli käytännössä autoilevien kuluttajien etuja ajava järjestö. Ne näkee asian eri tavalla, eikä lämpene minkään veron korotukselle.

Artikkeli on muuten aika odotuksen mukainen, mut haastateltu Autotuojat ja -teollisuuden heppu pohtii mitä tapahtuu, jos veronkorotuksen mukana uusien sähköautojen maahantuonti romahtaa. Molempien järjestöjen heput on samaa mieltä että varomaton veronkorotus nostaa käytettyinä maahantuotujen autojen osuutta, koska ne tuodaan vanhan, eli nykyisen, veron mukaan verotettuina. Ja kun täyssähköautoissa ei ole nyt autoveroa, ei sitä ole myöskään käytettynä maahantuoduissa autoissa. Se voi aiheuttaa sen et uuden sähköauton hinta tulee olemaan merkittävästi suurempi kuin käytettynä maahantuodun.

Artikkeli puhuu myös siitä miten liikenteen päästötavoitteisiin pääseminen vaikeutuu, jos sähköautojen osuus vähenee niihin kohdistuvan veronkorotuksen seurauksena. Se voisi aiheuttaa tarpeen kasvattaa liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitetta, joka, ainakin toistaiseksi, nostaa myös polttoaineen hintaa.

Eli me ollaan artikkelin mukaan, ja mahdollisesti myös todellisuudessa, tilanteessa, jossa jo pelkän sähköautoilun tekeminen kalliimmaksi tekee myös polttomoottoriautoilun kalliimmaksi.

499
500
view more: ‹ prev next ›