Maata pitkin matkustavat

150 readers
1 users here now

Haluamme matkailla ympäristöystävällisesti ilman lentokoneita! Ryhmässä keskustellaan kaikesta pintamatkustamisesta, niin rauta-, maan- kuin vesiteitäkin pitkin.

founded 5 months ago
MODERATORS
1
 
 

Matkustin äskettäin Helsingistä käymään Kustavissa sukulaisten mökillä. Lähdin aivan ex tempore enkä ollut varma ehtimisestäni junaan, jolta oli Turussa 21 minuutin vaihto Taivassalon auton bussiin. Viittä minuuttia ennen junan lähtöä olin asemalaiturilla ja ostin pikaisesti lipun.

Pasilasta lähdettäessä sitten konduktööri kuulutti, että juna saapuu Turkuun arviolta 15–30 minuuttia myöhässä jonkin ratainfraongelman takia. Annoin sitten lipuntarkastuksen yhteydessä palautetta, että VR saisi noudattaa eurooppalaisten junayhtiöitten käytäntöä ilmoittaa junan tiedossa oleva myöhästyminen jo lipun oston yhteydessä, ja valitin, että menetin juuri jatkoyhteyteni Kustaviin.

Juna saapui sitten yli 40 minuuttia myöhässä, mutta juuri ennen Turkua konduktööri palasi ja antoi minulle yksisuuntaiseen taksimatkaan oikeuttavan kortin. Kannattaa siis reklamoida, ainakin jos pysyy asiallisena ja kohteliaana. VR sai nyt ainakin minulta ison laskun myöhästymisestänsä.

2
7
Päivitetty Rail Baltica -sopimus (transport.ec.europa.eu)
submitted 1 week ago* (last edited 1 week ago) by tuukkah@sopuli.xyz to c/maatapitkinmatkustus@sopuli.xyz
 
 

Pari viikkoa sitten onkin julkaistu uusi EU:n sopimusteksti Rail Baltican etenemisestä. Yhdessä osiossa on listattu mikä radan rakentamisen aloitusaika (pääasiassa tänä tai ensi vuonna!) ja valmistumisaika vaaditaan milläkin osuudella. Valmistumisajat:

Tallinna-Pärnu: 31 December 2028 Pärnusta Latvian rajalle: 31 December 2028

Viron rajalta Salaspilsiin: 31 December 2029 Salaspilsistä Liettuan rajalle: mid-2029

Latvian rajalta Panevėžysiin: "underway by mid-2029" Panevėžys-Kaunas: mid-2029 Kaunas-Marijanpole: 31 December 2029 Marijanpolesta Puolan rajalle: 31 December 2028

Liettuan rajalta Ełkiin: 31 December 2030 Ełk-Varsova: 31 December 2029

Tallinna-Pärnu-Salaspils-Misa-Panevėžys-Kaunas-Varsova-rata kokonaisuudessaan: 31 December 2030

Koeajot: from 2030

Eli ehkä jo 2031 loppuvuodesta voidaan päästä matkustamaan! (Jos tuo Latvia-Panevėžys-osuuskin alkamisen lisäksi myös valmistuu vaikkei olekaan sovittu...)

Rail Baltican blogiin on myös tullut useita päivityksiä: https://www.railbaltica.org/news-events/

3
 
 

Jo ensi viikonlopusta alkaen pääsee Tallinnasta ja Tartosta vaihdollisella yhteydellä Riikaan myös iltapäivisin. Vastakkaiseen suuntaan ei vielä tule toista yhteyttä niin kauan kuin Tapan ja Tarton välisen rautatien sähköistystyöt kestävät.

https://elron.ee/elronist/uudised/nadalaloppudel-kaivitub-taiendav-tallinn-tartu-riia-rongiuhendus

4
 
 

Tässäpä melkoisen mainio uutinen suomalaisten kannalta! Baselista alkaa ensi keväänä kulkea yöjuna kolmena päivänä viikossa Malmöön asti, mikä tekee Ruotsin läpi ehtimisestä laivan saavuttua paljon rennompaa. Samoin uskoisin, että tältä yhteydeltä ehtii varsin vaivatta Turkuun vievälle iltalaivalle. Kunnolla lipunmyyntiä vaan tuohon, niin saataneen tuosta ihan päivittäinenkin?

5
 
 

Saksan rautatiet peruskunnostaa rataosuuden Hampuri–Berliini, minkä takia kyseinen rata on pitkän aikaa kokonaan poissa käytöstä.

Kaukoliikenne käyttää kiertoreittejä, taajamajunat korvataan pitkälti busseilla. Oheisen linkin kartassa on hyvä huomata, että muita ratoja käyttävät taajamajunayhteydet on merkitty harmailla heti vaihtoaseman jälkeen päättyvillä viivoilla. Esim. se, että Perlebergissä voi vaihtaa RE6-junaan, on ihan relevantti tieto. Toisaalta relevantti on myös, että kyseinen RE6 lähtee ensin melko suoraan linnuntietä kohti Suomea, ajaen sitten Berliiniin siksak-reittiä, joka kestää 2h 31min, eli varsinaisesti Berliiniin matkaavalle on parempi idea jatkaa bussilla ihan Berliiniin asti.

Berliinin ja Hampurin välisten ICE-junien aikataulu muuttuu yllättävän vähän: Nykyinen matka-aika on reilut 2h, uusi matka-aika on vähän yli 2h 30min. Puoli tuntia on melko pieni muutos. Johtunee siitä, että Stendalista eteenpäin junat pääsevät paahtamaan Ruhr–Berliini-suurnopeusrataa.

SJ:n aikatauluhausta katsoen yöjuna Tukholma–Berliini jatkaa kulkuaan, mutta saapuu Berliiniin vasta 10:31, kun nykyinen saapumisaika on 9:17. Vastaavasti sen uusi lähtöaika Berliinistä on 17:31, kun se nykyisellään lähtee 18:40.

SJ:llä Hampurin saapumisaika aikaistuu kahdella minuutilla, ollen 5:58 kun se nykyään on 6:00. Ratatöiden aikainen lähtöaika Hampurista Tukholmaan, 22:03, ei muutu.

Snälltågetilla nykyinen saapuminen Berliiniin 7:45 on ratatöiden aikana 9:18, eli se on ilmeisesti sujautettu Berliinin asemalla SJ:n junalta vapautuneeseen slottiin. Lähtöaika Berliinistä on ratatöiden aikana Snälltågetilla 20:10, kun se nykyisellään on 21:10. Hampurin ajat 5:31 ja 23:59 eivät muutu.

6
6
submitted 4 weeks ago* (last edited 4 weeks ago) by Tuuktuuk@sopuli.xyz to c/maatapitkinmatkustus@sopuli.xyz
 
 

Flixbusin hakuun on ilmestynyt uusia kohteita elokuusta lähtien.

Reitit, jotka löydän elokuulle:

  • Imatra–Joutseno–Lappeenranta–Taavetti–Kouvola–Helsinki–Tallinna–Pärnu
  • Hamina–Kotka–Porvoo–Helsinki–Tallinna–Pärnu.
  • Pori–Tampere–Seutula–Helsinki–Tallinna–Pärnu
  • Vaasa–Pori–Huittinen–Forssa–Vihti–Helsinki–Tallinna–Pärnu
  • Rauma–Turku–Helsinki–Tallinna–Pärnu
  • Vaasa–Närpiö–Pori–Rauma–Turku–Helsinki–Tallinna–Pärnu
  • Vaasa–Närpiö–Pori–Rauma–Raisio–Turku–Salo–Espoo–Helsinki–Tallinna–Pärnu–Riika–...–Kaunas–...–Varsova
  • Rovaniemi–Oulu–Jyväskylä–Lahti–Seutula–Helsinki–Tallinna–Pärnu (yöbussi)
  • Rovaniemi–Kemi–Oulu–Jyväskylä–Heinola–Lahti–Seutula–Helsinki–Tallinna–Pärnu–Riika–...–Vilna–Alytus–...–Varsova–Kielce–Krakova
  • Joensuu–Kuopio–Jyväskylä–Lahti–Seutula–Helsinki–Tallinna–Pärnu
  • Joensuu–Kuopio–Jyväskylä–Heinola–Lahti–Seutula–Helsinki–Tallinna–Pärnu–Riika–...–Kaunas–...–Varsova
  • Vaasa–Tampere–Helsinki–Tallinna–Pärnu
  • Tampere–Hämeenlinna–Hyvinkää–Nurmijärvi–Seutula–Helsinki–Tallinna–Pärnu–Riika–Vilna
  • Tampere–Seutula–Pasila–Helsinki–Tallinna–Pärnu
  • Turku–Helsinki–Tallinna–Pärnu
  • Turku–Seutula–Helsinki–Tallinna–Pärnu

Suomen sisäisiä vaihtoyhteyksiä löytyy hämmentävän vähän, kun reittejä on kuitenkin muuten näinkin paljon!

Kouvolan suunnasta tulevista busseista yksi saapuu Pärnuun ilahduttavasti klo 3:35 aamuyöllä, eli tarkoitus lienee ainakin sen osalta myöhemmin jatkaa linja Latvian läpi jonnekin, mutta Latvian viranomaiset eivät ilmeisesti ole vielä antaneet reitille hyväksyntää.

Paikkoja joita hausta ei lainkaan löydy, vaikka olettaisi: Seinäjoki, Kokkola, Savonlinna, Kajaani, Tornio, Mikkeli. Kun hakee reittejä Pärnua kauemmas, vaihtoasemaksi tulee ilmeisesti aina Pärnu. Tekee Pärnusta aika lailla nykyistä tärkeämmän vaihtoaseman!

7
 
 

"For the time being, there will therefore be a pared-down “economy route”, where instead of a double track throughout, it will mostly have a single track. Fewer noise barriers will be erected, the track bed will be built somewhat lower than originally planned, and branch lines will initially keep the existing broad gauge. This will save several billion euros."

8
 
 

Heip! Olisi noin 4-6 päivää aikaa Sisiliassa ja/tai Calabriassa. Ehkä mieluiten lähellä Calabriaa olevissa osissa Sisiliaa, mutta toki laajemmaltakin alueelta vinkit käyvät.

Matkustamassa olisi kaksi ihmistä, joista nuorempi on iältään 7. Kivoja asioita ovat näkymät korkealta, näkymät mereltä, sekä kaupungit jotka ovat hyvin erilaisia kuin Suomessa ja joissa on jotain erityistä mielenkiintoista. Myös rauhalliset kylät kiinnostaisivat! Tavoitteena olisi saada kohtalaisen kattava käsitys sikäläisestä tavasta elää, mutta mieluummin pitäen reissu kiireettömänä kuin yrittäen nähdä kaikki mitä nähtävissä ehkä olisi.

9
 
 

Vilnan paikallisliikenne herätti kysymyksiä FB:n puolella ja useilla on ollut vaikeuksia. Yritin nyt päivittää parhaani mukaan virallisten lähteiden perusteella englanninkielisen Wikivoyagen Vilna-artikkelin Get around by bus -osion, joka oli pahasti vanhentunut: https://en.wikivoyage.org/wiki/Vilnius#Get_around

Epäselväksi jäi vielä ainakin, miksi kaikille ei ole myyty matkakorttia kioskilta (voiko ne esim. olla loppu?) ja miksi osa ei saa Trafi-sovelluksen rekisteröitymisen vaatimaa koodia tekstiviestitse: riippuuko puhelinliittymästä? Mutta ilmeisesti ainakin lähimaksulla pitäisi onnistua bussimatkan maksaminen.

10
 
 

Viron Elronilla on hallinnassaan 16 kappaletta Vilna–Riika-junan paikkoja. (Paikat 37, 38, 41, 42, 45, 46, 49, 50, 53, 54, 57, 58, 61, 62, 69 ja 70.) Paikat muuten ovat kaikki junan lännenpuoleisella laidalla, mikä on jotenkin hupaisa ominaisuus. Suurin osa keskimmäisen vaunun lännenpuoleisista paikoista siis on joko tyhjillään tai täytetty Viroon/Virosta matkustavilla, käytävän itäpuolella taas on sitten myös Liettuan sisäisiä matkoja tekeviä sekä Liettuasta Latviaan matkaavia.

Noita 16 paikkaa ei myydä mitään muuta kautta kuin Elronin nettisivuilla. Eli, jos haluat tuohon junaan liput vaikka välille Vilna–Šiauliai, mutta ne on myyty loppuun, voit melko hyvällä todennäköisyydellä saada vielä liput välille Vilna–Elva hintaan 27,10 €. Elva on siis lähinnä Vilnaa oleva paikka, johon Elronilta voi ostaa tuohon junaan lipun, eli halvin tarjolla oleva lippu. Se toki maksaa enemmän kuin pelkkä Vilna–Šiauliai, joka maksaisi tuossa junassa 16,80 €. Mutta 27 euroa lipusta joka on saatavilla on parempi hinta kuin 17 euroa lipusta, jota ei voi ostaa.

11
 
 

Euroopan sivistysmaiden ja Unkarin rautatieyhtiöt ovat näemmä pari vuotta sitten tehneet sopimuksen, nimeltään AJC, jolla määritellään ehdot, joilla matkustaja voi jatkaa toisella junalla ilman isompia byrokratioita, jos hänen aiempi junansa on myöhässä.

Vaatimuksena on, että kyseessä on kansainvälinen yhteys, että sekä saapuva että yhteyttä jatkava juna ovat sopimuksen piirissä ja että jatkojuna on saman firman ajama kuin alunperin suunniteltu jatkojuna.

Oikeus jatkamiseen ei ole automaattinen, vaan asia on käytävä hyväksyttämässä joko aseman asiakaspalvelupisteellä tai jatkojunan konduktööriltä. AJC suojaa siis yhteyden katkeamiselta myös tilanteessa, jossa matkustaja on itse ostanut liput kahtena eri maksutapahtumana, jopa ehkä aivan eri nettisivuilta.

Oheiseen karttaan merkitsin tummansinisellä Euroopan sivistyneet maat sekä Unkarin, eli ne maat, joiden rautatieyhtiöt ovat mukana AJC-sopimuksessa. Puolan kohdalla on hyvä huomioida, että sieltä sopimuksessa on mukana vain PKPIC, mutta toinen melko paljon kaukojunia Puolassa operoiva yhtiö, läänien omistama PR, ei ole AJC-sopimuksessa mukana.

12
 
 

Tämä vähän tunnettu auto- ja yöjuna Villachista Edirneen kulkee ilmeisesti huhtikuusta marraskuuhun. Tämä siis vaihtoehtona Sofia-Istanbul-junalle sekä Bukarest-Istanbul-junalle, joka kulkee suorana yhteytenä vain kesäkuusta lokakuuhun.

Seat61 ei mainitse Turkki-sivulla, mutta autojunissa sentään: https://www.seat61.com/motorail-trains.htm#Optima%20Tours

13
7
submitted 1 month ago* (last edited 1 month ago) by Tuuktuuk@sopuli.xyz to c/maatapitkinmatkustus@sopuli.xyz
 
 

Ensi vuodenvaihteen Tšekin sisäisissä aikatauluissa näkyy junilla merkintöjä "Ze stanice: Kobenhavn" ja "Do stanice: Kobenhavn", jotka tarkoittavat "Juna tulee Kööpenhaminasta" ja "Juna jatkaa Kööpenhaminaan".

Aikatauluissa näkyy noiden junien kulku vain Tšekin osalta ja lisäksi on merkintä, että "junan ratakapasiteettihakemusta Saksan ja Tanskan alueella ei ole vielä käsitelty", mutta paljon voidaan päätellä nykyisten aikataulujen pohjalta. Puhtaana ajoaikanahan Praha–Kööpenhamina kestää tällä hetkellä 11½ tuntia.

Siitä voidaan laskea seuraavat aikataulut, jotka pitävät melko hyvin kutinsa:

  • Kööpenhamina ~5:00 – Praha 17:25
  • Kööpenhamina ~9:00 – Praha 21:25 🇫🇮
  • Kööpenhamina ~0:00 – Praha 11:25
  • Praha 6:31 – Kööpenhamina ~18:00 🇫🇮
  • Praha 10:31 – Kööpenhamina ~22:00
  • Praha 16:31 – Kööpenhamina ~04:00

Näistä eteläsuomalaisten kannalta oikeasti matkaa nykyiseen verrattuna nopeuttavia ovat nuo kaksi, jotka merkitsin Suomen lipulla. Niistä muodostuu tällaiset matkaketjut Helsingistä lähteville tai tänne jostain syystä halajaville:

  • 5:28 Helsinki – 7:39 Turku Satama
  • 8:45 Turku – 18:55 Tukholma
  • 23:17 Tukholma – Malmö 6:59+
  • 7:**+ Malmö – ~8:00+ Kööpenhamina
  • 9:00+ Kööpenhamina - Praha 21:25+

  • 6:31 Praha – 18:00 Kööpenhamina
  • 18:** Kööpenhamina – ~19:00 Malmö
  • 22:17 Malmö – 5:53 Tukholma
  • 7:45 Tukholma – 19:50 Turku
  • 20:30 Turku Satama – 23:10 Helsinki

Manselaisille vastaavat ovat:

  • 20:20 Turku Satama – 22.58 Tampere
  • 5:50 Tampere – 7:52 Turku Satama (On muuten tiukka vaihto! Mutta, tuo juna on kai ihan kiitettävän täsmällinen?)

Ja heh, tuo 7:52 saapuva on yöjuna Kemijärvi–Turku. Eli, sen myötä muodostuu myös yhteys Ylivieskasta Prahaan, lähtöaikana 1:07 puolenyön jälkeen. Sitten yö junassa, päivä laivalla kauniissa saaristossa, ja taas yö junassa. Kätevää! Paluumatkalla juna on kaikkialla liian aikaisin, mutta toki voi käydä koukkaamassa Pasilan aseman kautta myöhempään junaan päästäkseen. Mikähän järki siinä on, ettei Turusta ole suoravaunuyhteyttä Ouluun järkevällä aikataululla? Ihan hyvinhän tuon Turku–Tampere-junan vaunuista yksi voisi jäädä Tampereelle makoilemaan siihen asti, että tuo myöhäisempi Helsinki–Rovaniemi-juna kömpii nappaamaan sen mukaansa.

Ja sitten: Torniolaiset toki voivat lompsia 7:12 Haaparannalta lähtevään yhteyteen, jolla ehtii tuohon Tukholma–Malmö-junaan. Tornio on siis kolmisen tuntia lähempänä Prahaa kuin Helsinki on. Vastaavasti paluusuunnassa siitä Malmö–Tukholma-yöjunasta ehtii Haaparannalle klo 18:40. Tornio-itäisestä sitten lähtee joinakin päivinä klo 22:16 (21:16 Ruotsin aikaa) juna, joka saapuu Ouluun klo 0:10. Edelleen: Oulusta voi lähteä miellyttävään aikaan, eli 4:52 aamuyöllä, junalla Kemiin, josta pääsee bussilla Haaparantaan ajoissa ehtiäkseen tuohon yhteyteen. Jos myöhästyy 23:53 Turkuun lähtevästä yöjunasta, ehtii vielä kiepsahtaa lahden ympäri ja ehtiä ajoissa samaan junaan Tukholmassa, johon ajoissa junalle Oulussa ehtineet kaverit nousevat :)

14
 
 

Tätä onkin jo odotettu: lauttaliikenne voisi jatkossa olla päästötöntä. "Viking Line on tehnyt tänä keväänä rahoitushakemuksen EU:n innovaatiorahastolle laivan rakentamista varten."

15
 
 

"Saumattomat kansainväliset junayhteydet" ja "Deutsche Bahn" samassa lauseessa voi kuulostaa vitsiltä, mutta kyse onkin lipunmyynnissä käyttöön otettavasta avoimesta standardista, jonka myötä DB yhtenäistää lipunmyyntinsä aluksi Itävallan ja Sveitsin valtionyhtiöiden ja sitten muidenkin rautatieyhtiöiden kanssa.
/ "Seamless international train travel" and "Deutsche Bahn" in the same sentence may sound like a joke, but this is about achieving integrated ticketing with other operators, albeit gradually.
#maatapitkinmatkustus #internationalrailways @maatapitkinmatkustus
euronews.com/travel/2025/05/28…

16
 
 

Suunnittelen tässä syksyistä matkaa. Tällä hetkellä näyttää, että jos haluan mennä niin etelään kuin olen ajatellut, on pakko käyttää useampaakin yöjunaa.

Ne olisivat:

  • Tukholma–Hampuri
  • Torino–Napoli/Salerno
  • Palermo/Messina–Milano
  • Zürich–Wien

Osaisiko joku sanoa, mitkä noiden hinnat ovat nykyään, jos plakkarissa on ennestään Interrail-lippu? Jos menemme jaetussa hytissä, se saa ihan hyvin olla lepovaunuhytti. Jos taas omassa, niin kaipa kiinnostaisi sekä makuu- että lepovaunuhytin hinta? Matkustajia on kaksi, joista toinen on aikuinen ja toinen 7-vee.

17
 
 

Hyvät maata pitkin matkustavat! Lähdin pitkästä aikaa itsekin reissuun, kun tuli asiaa Puolaan ja Saksanmaalle. Heti alkajaisiksi täytyy kehua, että kyllä on ihan uutta vetoa matkustamisessa nyt kun Baltian läpi vihdoin pääsee mukavasti junalla. Matkakuvia varten perustin Pixelfediin tilin https://pixelfed.social/santerijunttila. Pixelfediä on helppo käyttää, suosittelen!

18
6
submitted 2 months ago* (last edited 3 weeks ago) by Tuuktuuk@sopuli.xyz to c/maatapitkinmatkustus@sopuli.xyz
 
 

Flixbus/-train on tilannut 30 kpl 230 km/h nopeuteen kykeneviä junia, ja niiden lisäksi sopinut option 35 lisäjunalle. Ensimmäisessä vaiheessa niissä on varustus Ruotsin, Tanskan, Saksan, Alankomaiden ja Itävallan rataverkoille. Tuo tarkoittaa, että junalle tehdään kaikissa noissa maissa melko kalliit hyväksytyskoeajot, mitä ei siis tehdä turhan päiten. Odotettavissa siis Flixjuna Ruotsista Saksaan ja edelleen jonnekin – ehkä Alankomaihin? Jos ei suorana, niin hyvin todennäköisesti ainakin vaihdollisena yhteytenä.

Kaikkien 65 junan ostaminen tarkoittaisi kai noin 20-30 junalinjaa, riippuen siitä miten paljon nuo haluavat varakalustoa. Yhden junan hinta tässä hankinnassa on n. 35 miljoonaa euroa. Sopimukseen kuuluu 15-vuotinen huoltosopimus, jonka sisältymisestä hintaan aiheesta tehdyissä uutisissa ei ollut mainintaa.

EDIT: Muokattu tekstiä artikkeiln https://www.rynek-kolejowy.pl/wiadomosci/talgo-dostarczy-pociagi-flixtrain-123392.html tietojen pohjalta.

19
 
 

ÖBB:llä on yleisesti outo tapa sekä näyttää hintoja, jotka eivät kata koko matkaa, että yhteyksiä, jotka eivät ole kokonaisuudessaan saatavissa. Mutta tällä kertaa oli vielä oudompaa: Kolmen junan yhteyden Wien-Krakow-Warszawa-Białystok lisätiedoissa (ks. kuva) näkyy, että myös junassa Krakow-Warszawa on pakollinen paikkavaraus, mutta ÖBB myi varaukset vain ensimmäiseen ja viimeiseen junaan.

Onneksi on puhelimessa myös tsekkiläinen Muj vlak, sieltä saa ostettua puolalaisiin juniin paikkavarauksia (13,80€ EIP-juniin).

Wien-Krakow-junan ensimmäinen luokka on muuten sveitsiläisessä vaunussa.

"Gotthard Panorama Express"

20
 
 

@maatapitkinmatkustus Stern-lehti on listannut Saksan huonoimmat rautatieasemat.
RE: flipboard.com/users/Stern_Digi…

21
 
 

Puolan valtion rautatieyhtiö PKP lupaa avata useita uusia rajanylisiä matkustajajunayhteyksiä ensi joulukuussa. Niihin kuuluu uusi päivittäinen yhteys Vilnasta Varsovaan ja edelleen joko Stettiniin (Szczecin) tai Zielona Góraan (Grünberg) Länsi-Puolassa (entisessä Itä-Saksassa) nykyisen Vilna–Krakova-yhteyden rinnalle. Uusi juna Vilnasta Puolaan lähtisi aamuvarhaisella, kun ainoa tähänastinen yhteys lähtee puoliltapäivin, Varsovasta uusi yhteys taas starttaisi kohti Liettuaa iltapäivällä, kun nykyiseen junaan on kömmittävä jo aamuseitsemältä. Lisäksi uutisen karttaliite lupaa päivittäistä yhteyttä Vilnasta rajan yli Puolan Suwałkiin, josta kulkee päivittäin useita junia kaikkialle Puolaan. Kaikkiin näihin yhteyksiin kuuluu junanvaihto Mockavassa Puolan ja Liettuan rajalla, koska länsieurooppalaislevyiset kiskot eivät ulotu Vilnaan saakka.

Sama uutinen lupaa muutama vuosi sitten poistetun Varsova–Berliini–Varsova-yöjunayhteyden uudelleenavaamista (itärajalta Chełmistä saapuvalla junalla). Tähän asti Baltian suunnalta Berliiniin junalla matkustavat ovat välttämättä joutuneet niin mennessä kuin palatessakin yöpymään sekä Liettuassa että Varsovassa, mutta uuden aikataulun ansiosta ainakin pakollinen yöpyminen Varsovassa jää pois kummassakin suunnassa. Varsovan ja Berliinin välille luvataan peräti junaa joka toinen tunti (ilmeisesti päiväsaikaan)!

Baltian suunnasta tulijoitten yhteydet paranevat myös Prahaan, Müncheniin, Wieniin ja Budapestiin: Krakovasta on luvassa uusi päiväjunayhteys Prahaan ja Wieniin sekä uusi yöjunayhteys Müncheniin, Wieniin ja Budapestiin.

Jos luvatut yhteydet toteutuvat, junamatkustuksesta Baltiasta Varsovan kautta kaikkialle Eurooppaan tulee ensi vuonna paljon tähänastista nopeampaa ja mukavampaa.

https://www.rynek-kolejowy.pl/wiadomosci/pkp-intercity-wiecej-pociagow-we-wszystkich-kierunkach-zagranicznych--122776.html

22
 
 
23
 
 

Vähän tällainen fiilistelyjuttu, mutta seassa on asiaakin. Vertaillaan aikaa, hintaa ja matkustamisen mukavuutta. Kustannuksissa tosin olisi pitänyt huomioida myös matkan varrella syötävien aterioiden hinta, koska vuorokauden matkustaessa joutuu syömään useampaan otteeseen, kun kuuden tunnin rupeaman pärjää ilmankin tai kevyillä eväillä.

24
 
 

Tiesittekö, että Tallinnasta Tarton ja Riian kautta voi nyt vihdoin matkustaa junalla Vilnaan yhdellä vaihdolla ja yhdellä lipulla? Koko matka maksaa yhteen suuntaan 39 euroa. Helsingistä tuleva ehtii aamulaivasta vielä junaan, ja Tallinnasta paluumatkalla useampaankin laivaan. Liettualaisesta junasta Valgan ja Vilnan välillä saa ostaa pientä purtavaakin.

25
 
 

Oikein hyvä asia, että tästä tehdään taas kerran uutisia. Asia, joka pitäisi saada kuntoon. Joko junamatkailun tuet samalle tasolle tai sitten lentoliikenteen tuet pois.

cross-posted from: https://sopuli.xyz/post/2302885

view more: next ›